lauantaina, maaliskuuta 31

taloilua


Tänään kävimme katsastamassa ystäviemme tulevaa kotia. 
Ihana siitä tuleekin. Tontilta oli uuden talon myötä poltettu vanha punainen pieni talo. Poltot ovat nykyään kuulemma sen verran harvinaisia, että siitä tuli ihan lehtijuttu. 
Tontilla on sitten valmiina puutarha. Ihana kallioinen, josta tulevat tekemään varmasti mahtavia löytöjä. Uskon sieltä löytyvän vanhoja ruusupensaita, syreeneitä yms. perinteisen vanhan puutarhan lajikkeita. Sellaisista pidän melkoisesti. 

Meidän perheen miehet seurasivat tämän illan SM-liigan pelejä, niitä play-offeja. Itse seikkailin netissä, ja löysin sieltä aika ihanaisen talon. Ihastuin siinä joihinkin sisustusjuttuihin. Tietenkin se on vanha koulu, jotka aina ihastuttavat minua. Pidän vanhojen rakennusten ikkunoista, koska niitä löytyy tasaisesti koko talosta. Julkisivusta harvoin löytyy kohtaa, jossa ei olisi ikkunaa. Pidän myös siitä, että ikkunat ovat samanlaisia, saman kokoisia. Näihin asioihin kiinnitin taas huomiota.

 


Ihana keittiö, tämä oli paras.


 

Nuo lehdet pöydän alla pistivät silmääni. Ja taas nuo tasaiset, säännölliset ikkunat, jotka tulevat hyvin esille joka kuvasta. Kaunis, harmoninen vaikutelma. Tyylikäs, mutta kodikas!

Kuvat ovat täältä Revlövs Skola.
Näihin sisustustunnelmiin päätän tämän.

Kauniita unia!






perjantaina, maaliskuuta 30

Muistutus


  
Kivijalka.

Ensimmäisenä ikävuotena rakennetaan tunne-elämän kivijalka.

Silloin kehittyvät turvallisuus ja luottamus.

Annetaan lapsen olla tarvitseva.

Suostutaan riippuvaisuuteen.

Suostutaan siihen, että vauva rajoittaa elämäämme.

Suostutaan siihen, että meidän on luovuttava joistain meille 

tärkeistä asioista.

Suostutaan uhrautumaankin.

Hidastetaan vauhtimme kulkemaan lapsen rytmissä.

Ihmislapsella on vain yksi vauvaikä.



(Saara Kinnunen, Anna mun olla lapsi. 2010.)





torstaina, maaliskuuta 29

Hyvä uutinen

"Urho Kekkosen museo avataan yleisölle lauantaina. Ensi kertaa pääsee myös keittiöön."
Näin uutisoi Helsingin Sanomat tämän päivän lehdessä.

Hyvä uutinen, kiinnostaa. Sinne siis lähiaikoina.
                                           
               
Päätoimittaja Amos Andersonin 1940 valtiolle lahjoittama Tamminiemen huvila on ollut kolmen presidentin, Risto Rytin, Carl Gustaf Mannerheimin ja Urho Kekkosen virka-asunto. Tamminiemestä muodostui Kekkosen 25 vuotta kestäneen valtakautensa symboli. Siellä hän vietti myös eläkevuotensa.
Presidentti Kekkosen kuoleman jälkeen Tamminiemi avattiin hänelle omistettuna museona joulukuussa 1987.


Tamminiemi suljettiin 2009 peruskorjausta varten. Peruskorjauksen jälkeen 2012 avattavaa museota esitellään presidentti Kekkosen aikaisessa 1970-luvun asussa.
Tamminiemessä järjestetään näyttelyitä, jotka kertovat Rytin, Mannerheimin ja Kekkosen presidenttiajasta ja valottavat Suomen sodanjälkeistä historiaa. Näyttelyiden lisäksi Tamminiemessä järjestetään esitelmätilaisuuksia, konsertteja ja matineoita.

Tamminiemen kevät (2003)


Museon sisätiloissa on haluttu säilyttää ajan patina. Pinnat on puhdistettu ja rikkinäiset kohdat korjattu ja restauroitu. Peruskorjauksen myötä yleisön nähtäväksi avautuu myös uusia tiloja: Tamminiemen keittiö ja presidentin harrastehuone.

Tilaa voi myös vuokrata yksityistilaisuuksiin. Päärakennuksen salissa järjestettävä kokous tai vastaanotto maksaa 1400 euroa. 12 hengen porukan saunominen Tamminiemessä maksaa 8000 euroa. Eli vapaailtoja vaan järjestämään. :)



keskiviikkona, maaliskuuta 28

Päiväkahviseuraa


   
Tästä ulkoasusta pidän.





Koko idea on hyvä. Taidetta arkeen.





Keskiviikko ja Aku Ankka.














tiistaina, maaliskuuta 27

Iskän postia



Postitäti muisti tänään perheen isää.

 


Kuluu muutama hassu minuutti, niin nämä on kahmittu.
 Mahtavia kuulemma ovat.  Näen silmissäni jo sen tyytyväisen katseen, kun mieheni kohtaa lehdet. :)
Tota ensimmäistä lehteä tulee itsekin välillä selailtua.


Tänään on pilvinen päivä. Ei anneta haitata, vaikka ihan vähän haittaakin. 
Ihanaa tiistaita itse kullekin!



maanantaina, maaliskuuta 26

Kiitos kellon siirron.



Mielestäni on ihan hyvä juttu, että kelloja on siirretty taas

Kun heräsin tänään päivän valoon, kello oli jo puoli kahdeksan. Olen pitkään herännyt kuuden jälkeen. Ja se on ollut minulle ja pikkuiselle liian aikaista. Vaikka olenkin aamuihminen. 

Uni on minulle tärkeää. Mutta olen nyt vihdoin oppinut, että pienemmilläkin unilla voi selvitä. :)
 

  

Tämä koivu on sellainen, jota tulee paljon seurattua. Sen oksat erottuvat kauniisti taivasta vasten. 
 Siellä istuu usein iso harakka. Sieltä se tähyilee ja toimittaa virkaansa: pihapiirin isännän tehtävää. Aamulla vilkaisen melkeinpä aina tätä puuta.  Siinä näkyy kauniisti muutokset erilaisten säiden suhteen.


 


Aurinko paistoi tänäänkin niin hienosti ja kutsuvasti. Ajatukset lensivät väistämättä kohti kesää.  Tulevia tapahtumia ja kohtaamisia.

 
-
-
-
Mutta silti haluan pysyä vielä tässä ja nyt. Tämä aika on hyvää. Luonto ei ole ihan keväässä. Vasta siinä sulamispisteessä. 
Ja kun luonto alkaa herätä, se vauhti on niin hurjaa. Meinaan aina tipahtaa kärryiltä.
 Siihen täytyy valmistautua, koska nautin siitä niin valtavasti.
Hienoa on tietää, että kohta eletään vuodenaikojen ihmeellisintä aikaa.






lauantaina, maaliskuuta 24

Terveisiä Minni-synttäreiltä



Onnellinen lauantai. Vihdoin synttärit. Flunssat ja muut kausitaudit viivyttäneet niitä.
"Mutta kannatti odottaa", sanoi 4 v.

 

Minni oli pääteema. 
Vieraat saivat pukeutua aivan miksi vain. 
Sankari oli itse kuitenkin Minni-hiiri.




 

Eräs vieras.


    
   
Avataan.       
                                                                          

 
"Mitä saisi olla?" Jäätelömyyjänä.





Sankarin herkkuja.

 


Hienon hieno onnittelukortti.
Kiitos pikku vieraille. Oli mainio päivä!












perjantaina, maaliskuuta 23

Voihan kevät.

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Lentokoneiden vauhtiviivojakin löytyy.

tä se kevät sitten varmasti on. Herätään ennen kuutta ja mieli on virkeä, kroppa sanoo toista. Onneksi sitä saa rauhassa venytellä ja lötkötellä sängyn pohjalla. Pikkuisella ei ole kiire, hän antaa rauhassa herätä tähän uuteen päivään. On arkiviikon viimeinen päivä, perjantai. Ja alkaa viikonloppu. 





Tykkään kukista valtavasti. Leikkokukkia pitäisin aina mielelläni pöydällä, vuodenajan ja mielen mukaan. Onnekseni miehelleni kukkien tuominen ei ole vastenmielistä. Vaan iloa. Eilen pyytämättä ja yllättäen sain näin kauniin ruusukimpun. Väri on aivan mieletön, just mun juttu. Ja tuoksuvatkin niin hyvälle. Todellinen väri ei tule hyvin kuvasta esille. Mutta herkkiä ovat.:)
 Ruusut vain paranevat, kun aukeavat enemmän ja enemmän. Mielestäni ne ovat melkein kauneimmillaan ylikypsinä. Eli hieman vanhentuneina. Oikeastaan tämän kimpun ansiosta jaksoin pompata sängystä ylös ja aloittaa uutta päivää. Virtaa kun saa niin kauniista asioista, pienistäkin asioista. Vaikkakin nämä ruusut olivat minulle iso juttu. 




Meidän miehet pitävät suklaapiirakasta aivan mielettömästi. Minua se piirakka ei niin paljon viehätä. On niin sokerista, ja imelää. Iso mies ja pienempi mies, erityisesti tämä pienempi mies saa pellin aika nopeastikin tyhjäksi. Jos sille työlle vaan antaa luvan. Ja lattia on täynnä muruja, jotka helposti kulkeutuvat ympäri talon. Joten harja saa pysyä hollilla.

Eilen kun tämän ihanaisen kimpun sain, oli ihan mukava juttu, että olin sattunut tekemään sellaista, josta toinen todella pitää. Ilon ja hyvän mielen tuottaminen on parasta. Hyvä mieli, kaunis kieli. :)
 Ja olihan tämä meidän ihana pikkukoululainenkin otettu. Piirakka kun vei taas hänen ajatuksensa sekaisin ja kielenkin mennessään. Joka murunen syötiin. Vaikkei tämä piirakka harvinainen vieras meillä olekaan.

Tämä suklaapiirakka on helppo. Siihen ei tarvitse koneen ääntä. Sekoittamalla, hiljaisuudessa sen saa tehtyä. Pikkuinenkaan ei herää unilta. Ohjeen sain opiskeluajan kämppikseltäni, tärkeältä ystävältäni. Aina häntä muistan, kun tätä teen.


Jennyn suklaapiirakka

2,5 dl kylmää vettä
200g margariinia
4 rkl kaakaojauhoja
1 tl suolaa

Kiehautetaan. Annetaan vähän jäähtyä.

Lisätään:
1 dl maitoa 
2 munaa

Sekoitetaan keskenään:
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria (itse laitan 4 dl)
2 tl vaniljasokeria 
1,5 tl soodaa

Ja lisätään muiden joukkoon.

Paistetaan 200 asteessa noin 20-30 minuuttia. Tarkista kypsyys.

Kuorrutus

300 g tomusokeria
6 rkl kahvia
6 rkl voisulaa
2 rkl kaakaojauhoja
2tl vaniljasokeria

Sekoitetaan yhteen.





Kaikkea hyvää kaikkien tulevalle viikonlopulle! Onneksemme hallitus ei vielä ainakaan koskenut kotihoidontukeen!
Ja nyt kuulolle, Riston valinta alkaa.

 Siis Risto Nordell, YLE radio 1.

keskiviikkona, maaliskuuta 21

Ihana leivontakirja pian saatavilla

 



Lupaavalta vaikuttava leivontakirja.



Pidän kauniista kakkukirjoista. Pidän myös kakuista!! :)
Ulla Svenskin leivontakirjoja minulla on. Herkullisia ovat. Olen saanut niistä hyviä kakku- ja koristeideoita.
Kinuskikissan sivuja olen seurannut pitkään. Sieltä on ideoita syntynyt synttärikakkuihin, pääsiäiskakkuihin ym.
Hän on taitava kakkumestari. Mahtavia, huikeita kakkuja. Taideteoksia.



Tämän kirjan olisi ihana saada. Painettu teos on niin eri juttu. Kirjan hinta- ja saatavuustietoja saa Kinuskikissan omilta sivuilta. http://www.kinuskikissa.fi/




tiistaina, maaliskuuta 20

Saintpaulia, Paavalinkukka



Tämän kukkasen löysin uudelleen. Saint paulia on vanha kukka. Lapsuuden kotiini se on kuulunut aina. Saintpaulia on kotoisin Itä-Afrikasta, jossa se kasvaa sademetsien aluskasvina. Kasvin luonnonvarainen kasvupaikka kertoo kasvin olosuhdevaatimuksista, jotka ovat lämpö, kosteahko ilma ja osittainen varjo.


Kasvin on tuonut Eurooppaan 1800-luvulla saksalainen paroni von Saint-Paul Illaire. Alun perin kukat ovat olleet tummansiniset, mutta jalostustyön tuloksena nykyisin on saatavilla myös useita punertavia, valkoisia ja kirjaviakin lajikkeita. Itse pidän erityisesti valkoisesta kukasta.                    

 Saintpaulia viihtyy normaalissa huoneenlämmössä. Kasvin valontarve on niin vaatimaton, että sen voi saada menestymään jopa pohjoisikkunalla. Suoraa auringon paahdetta se ei siedä. Saintpaulia vaatii tasaisen, mutta varovaisen kastelun.




Siskoni on loistava Paavalinkukan hoitaja. Hänellä ne aikoinaan  kukki aina. Hänen neuvonsa kukan hoitoon on seuraavanlainen:
  • Noin kerran viikossa kastelu

  • Lämmintä, melkeinpä kuumaa vettä ja aluslautaselle. Ei juurelle! 

  • Juurelle vähän vain ja ainoastaan silloin, kun kukka on todella kuiva. Kasvin juuret vaurioituvat helposti liiasta märkyydestä. 

  •  Nypi kuivat, vanhat kukat pois!



    Olen ihastunut tähän kukkaan aivan uudelleen. Ihana perinteinen, kaunis kasvi. Ja siksi juuri niin kiva. Haasteenani on saada pysymään kukka kukassa!


                                                      
                                                    
                                                                                                     







maanantaina, maaliskuuta 19

Hyvää Minna Canthin päivää!

 Minna Canth. Kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjä, seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja ja liikenainen.  Oli rohkea heikkojen puolestapuhuja ja epäkohtien kärkäs esiintuoja, puolusti naisia ja köyhiä paitsi teoksissaan, myös käytännössä.
                                                              


Tänään liputetaan häntä. Samalla tasa-arvon päivää.




Hän on ainut suomalainen nainen, joka on saanut liputuspäivän.




Anna Liisa on Minna Canthin viimeinen näytelmä. Aikalaiset pitivät sitä Canthin parhaana näytelmänä. Moraaliset ja yhteiskunnalliset rajat, rajojen rikkominen ja oman totuuden kohtaaminen sosiaalisten paineiden keskellä nousevat keskeisiksi asioiksi.



Tutustuin Anna Liisaan kirjan muodossa lukiossa ollessani. En ollut aiemmin lukenut vastaavanlaista teosta. Siihen mennessä olin lukenut keveitä ja helppoja romaaneja. Aihe oli ihan uusi, outokin. Se laittoi miettimään, koska Anna Liisa toimi vastoin sen ajan odotusten. Kirjasta jäi jännä kuva. En silloin oikeen tiennyt, mitä ajatella. Kirja oli hyvä, mutta en lukenut silloin sitä täydellä teholla, koska se oli niin surullinen. Pitäisi lukea sen uusiksi, mitähän siitä nyt ajattelisi.

sunnuntaina, maaliskuuta 18

Haikon kartano ja Julia




Haikon kartano on ihana paikka. Sitä voin lämpimästi suositella ainakin minunlaiselle romantikolle. Olen käynyt siellä  vain kerran.  Ja se kerta oli hyvä. Sitä on mukava muistella. Yksi asia jäi erityisesti mieleen. Nimittäin minusta tuntui, että elin aivan kuin Laila Hirvisaaren Imatra-sarjan Juliaa. Se paikka muistutti mielikuvituksessani niin sitä Valtionhotellia, tai ainakin sitä seutua, jossa Julia eli. Vaikkakaan se ei todellisuudessa varmastikaan ollut samanlainen. Mutta siinä tunnelmassa oli jotain samaa, jota koin lukemassani sarjassa. Se oli mielenkiintoinen ja hauska kokemus.



Haikon kartano on hyvin kaunis. Pidän sen värityksestä. Se on jotenkin niin puhdas. Myös terassien ja portaiden kaiteet ovat upeat. Kartanon historia ulottuu noin 1300- luvun puoleen väliin. Ensin se on kuulunut dominikaaniluostarille ja sen jälkeen muutamalle aatelissuvulle. Nykyinen päärakennus valmistui vuonna 1913. Vuonna 1966 Satu ja Leo Vuoristo avasivat sen yleisölle remontoimisen jälkeen Suomen ensimmäisenä kartanohotellina.



Yllä olevat kuvat ovat kartanon sisäpihan puolelta ja kevättalven aikaan otettuja. Aika pimeitä ovat, harmillisesti. Aurinko ei paista, oli jo ilta.






Myös nämä salit tuovat mieleen sen ylellisen Valtionhotellin, jonka pietarilainen ylimystö ja englantilaiset aateliset täyttivät. Osaan hyvin kuvitella, miten Julia siellä hääräili asiakkaita palvellen.
Myös tässä kartanossa on vierailut paljon kuuluisia vastaanvanlaisia henkilöitä mm. eräs Venäjän suuriruhtinas sekä mahtava taiteilijamme Albert Edelfelt. Hän vietti siellä 24 kesää.
Kartanon saleissa on maalauksia ja valokuvia kuninkaallisten ja valtion päämiesten vierailuista.




Haikaron kartanon piha-alue on laaja. Vanhaa kartanoromantiikkaa aivan kuin huokuu kauniisti hoidettuine nurmikkoineen, pienine lampineen, patsaineen ja suihkulähteineen. Tästä kuvasta sitä tunnelmaa ei onnistu saamaan millään. Mutta myös näillä teillä osasin kuvitella Julian liikkuvan,  vaikkakin hän kirjassa oikeasti  käveli Imatrankosken vartta pitkin. Haaveili ja kohtasi mielenkiintoisia ihmisiä.

Hauskaa oli kokea lukemaani kirjaa "todeksi". Se tunnelma oli vain niin samanlainen. Haikon kartano on "maalla", Valtionhotelli keskellä Imatran kaupunkia. Siis Valtionhotelli on ihan erilainen kuin Haikon kartano. Mutta ei se mitään. Sillä lomalla kuitenkin rentouduin. Ja se oli pääasia. :)
                               



 Tämän näköinen on Imatran Valtionhotelli. Siellä olisi kiva käydä. Niin, kohtaisikohan siellä Julia Sergejevnan paremmin.